Vuotaako analytiikkasi dataa? Näin tunnistat ja paikkaat vuotokohdat!

Valokuvassa avain lukossa

Data on uusi öljy.

Kuitenkin moni verkkosivusto vuotaa dataa vääriin käsiin huonosti tilkityistä ikkunoista.

Luettuasi tämän blogipostauksen tunnistat ja paikkaat kävijäseurannan tavallisimmat vuotokohdat. Silloin öljy ei leviä minne tahansa ja yrityksesi data pysyy oikeissa käsissä.

Monen sivuston analytiikka sisältää huomaamattomia vuotokohtia. Niistä tieto saattaa valua yrityksesi ulkopuolelle, entisten työntekijöiden tai kumppaneiden käsiin.

Useimmat vuodot aiheutuvat tägeistä, jotka ovat joskus olleet tarpeellisia. Toisinaan taas vuoto johtuu virheellisistä asetuksista.

Sivustolle unohtuneet mainosverkkojen tägit

Erilaisten mainosverkostojen tägit ovat yksi tyypillisimmistä datavuodon aiheuttajista.

Olet kenties joskus käyttänyt jotain tiettyä mainosverkkoa ja asentanut sivustollesi tägit mainonnan uudelleenkohdistamista tai konversioseurantaa varten.

Yhteistyön päätyttyä tägien poistaminen on unohtunut. Silti ne lähettävät edelleen tietoa mainosverkkoon (esimerkiksi ostotapahtumista).

Poista tägit, kun et enää tarvitse niitä. Silloin öljy pysyy yrityksessäsi.

Käytöstä poistetut analytiikkaohjelmistot

Mainosverkkojen ohella sivustollasi saattaa olla käytöstä poistuneiden analytiikkaohjelmistojen koodeja.

Yrityksesi on esimerkiksi saattanut siirtyä jo vuosia sitten Snoobista Google Analyticsin käyttäjäksi.

Silloin ei ole mitään syytä säilyttää sivustolla Snoobin seurantakoodeja – lähetät turhaan tietoa Fonectalle yrityksesi sivustolla kävijöistä.

Poista sen vuoksi Snoobin koodit, jos olet siirtynyt Google Analyticsin käyttäjäksi.

Google Analyticsin asetukset

Google Analytics on maailman suosituin analytiikkaohjelmisto.

Analyticsin valikoissa on muutamia asetuksia, joiden avulla voit määrätä datan jakamisesta Analyticsin, Googlen ja Googlen eri palveluiden välillä.

Google Analyticsin suurin vuotokohta piilee kuitenkin käyttäjähallinnassa.

Vähintään kymmenet ihmiset pääsevät suuressa yrityksessä käsiin Analytics-dataan. Kansainvälisessä yrityksessä luku on moninkertainen.

Silloin on tärkeää pitää huolta käyttäjäoikeuksista ja niiden hallinnasta. Kun joku jättää yrityksesi, muista poistaa häneltä pääsy analytiikkaan.

Usein analytiikkaan on annettu pääsy sekalaiselle joukolle käyttäjien omia Gmail-tunnuksia. Toisinaan on vaikea tunnistaa, kenelle ne edes kuuluvat.

Gmail-tunnusten sijaan Analytics-käyttäjien tulisi luoda omasta työsähköpostistaan Google-tunnus.

Google Analytics käyttäjähallinta

Sama koskee myös yrityksesi toimistokumppaneita: pääseekö toissavuotinen digikumppanisi vielä lukemaan dataasi?

Tai jos toimistojen yksittäisillä työntekijöillä on päästy analytiikkaasi, on sinun varmistettava että nämä työntekijät ovat edelleen yrityksen palkkalistoilla.

Käyttöoikeudet tarkistat Admin-välilehdeltä. Käy läpi tilin (account), sivustojen (property) ja näkymien (view) asetukset.

Käyttöoikeuksien lisäksi sinun on syytä tarkistaa tietojen jakaminen Googlen myyjille, tukihenkilöstölle ja benchmark-tietoihin.

data-sharing-settings

Asetukset löydät Admin-välilehdeltä tilin asetuksista (Account settings).

Ghostery auttaa tägien tunnistamisessa

Ghostery

Sivuston tägien tunnistaminen onnistuu helpoimmin sopivan selainlaajennuksen avulla.

Itse käytän Chrome-selaimeen tarkoitettua Ghostery-laajennusta. Ghostery näyttää, mitä tägejä selaimesi lataa milläkin sivuilla.

Muista tutkia Ghosteryn avulla sivustosi erityyppiset sivut. Esimerkiksi verkkokaupassa tuote- ja kategoriasivuilla saattaa olla eri tägit.

Ja ennenkaikkea tee testiostos ja tutki kiitossivun tägit. Lähetätkö kiitossivulla dataa affiliate-mainosverkkoihin, joita et ole käyttänyt pariin vuoteen?

Keskitetty tägien hallinta

Samalla kun poistat vanhentuneet ja tarpeettomat tägit, sinun kannattaa varautua tuleviin tarpeisiin.

Tägien hallinta helpottuu huomattavasti, kun otat käyttöön keskitetyn tägien hallinnan. Tämä onnistuu tarkoitusta varten asennettavan Tag Management -ratkaisun avulla.

Ilmainen Google Tag Manager on markkinoiden suosituin Tag Management -ratkaisu. Sen avulla voit jatkossa lisätä ja poistaa tägejä vaivatta.

Tarvitsetko apua vanhentuneiden tägien tunnisamisessa, Tag Managerin käyttöönotossa tai analytiikan toteutuksessa? Ota meihin yhteyttä!

Artikkelit samasta aiheesta

Tekoäly ja koneoppiminen rakentavat parempia ostajapersoonia

Ostajapersoona on tuttu työkalu markkinoinnin johtamisen apuna. Suurten kielimallien ja koneoppimisen avulla dataan perustuvien persoonien rakentaminen onnistuu aikaisempaa tehokkaammin. Mitä ostajapersoona tarkoittaa? Ostajapersoonat kuvaavat yrityksen kannalta ideaalisia ostajia. Ostajapersoonan esitys […]

Mitä on evästeetön analytiikka?

Evästeetön web-analytiikka auttaa raportoimaan ja analysoimaan kattavammin sivuston käyttöä: sen avulla saat kerätä dataa myös käyttäjistä, jotka eivät hyväksy evästeitä evästebannerissa.

Kiinnostuitko tästä aiheesta?

Soita meille 020 788 8120 tai täytä alla oleva lomake niin jatketaan juttua!