Voimien keskittäminen kansainvälisessä digimarkkinoinnissa

Kansainvälistyminen vaatii normaalisti investointia myös digimarkkinointiin.

Se onnistuu kuitenkin hyvin erilaisilla budjeteilla, kun rahan käyttää viisaasti. Tässä artikkelissa kerron, miten.

Mutta ennen sitä kerron tarinan vuosikymmenien takaa, ajalta ennen digimarkkinointia.

Suuri kopiokonetaistelu

70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa Xerox omisti Ison-Britannian kopiokonemarkkinan. Jopa kopiointia tarkoittava verbi oli ”to xerox”.

Uusi tulokas, japanilainen Canon silmäili nälkäisesti saarivaltiota.

Sen sijaan, että Canon olisi suinpäin sännännyt koko Ison-Britannian markkina-alueelle, se keskitti alussa kaikki resurssinsa Skotlantiin.

Kun Canon oli saavuttanut 40 % markkinaosuuden Skotlannissa, se alkoi laajentua pieni alue kerrallaan Englannissa.

Vasta aivan viimeiseksi Canon keskitti voimansa Lontoon isommille apajille, eikä Xerox mahtanut siinä vaiheessa tulokkaan tempuille enää mitään.

“Hajoita ja hallitse” -strategia digimarkkinoinnissa

Toteuta kansainvälisessä digimarkkinoinnissa samaa hajoita ja hallitse -strategiaa kuin Canon:

  1. Älä mainosta yleisölle, joka on liian suuri budjetillesi.
  2. Rajaa mainonnan yleisö väkisin niin pieneksi, että pärjäät siinä yleisössä kilpailijoita vastaan.

Kun keskität kaikki voimasi riittävän pieneen yleisöön, saat toistoja, luot muistijälkiä ja teet siksi kauppaa.

Vaihtoehto olisi ripotella rahat sinne tänne ja ihmetellä, miksi mainonta ei vaikuta.

Myöhemmin, kun toimintasi on kasvanut, voit laajentaa tai muuttaa yleisöä.

Rajaa segmenttiä, jolle markkinoit

Jos tuotteellasi on useita ostajasegmenttejä, valitse niistä se, jolle tuotteesi on kilpailukykyisin.

Unohda surutta kaikki muut segmentit, kun kohdennat mainontaa ulkomaille. Jos yrität liikaa, rahasi eivät riitä mihinkään.

Näin saat mainonnan toistoja ihmisille, jotka lämpenevät todennäköisimmin tuotteellesi.

Rajaa maantieteellisesti, jotta raha riittää toistoihin

Sen sijaan, että yrittäisit vallata vaikkapa koko Euroopan kerralla, laske mihin rahasi riittävät.

Oikea maantieteellinen kohdennus saattaa olla pieni joukko maita, yksittäinen maa tai vaikka vain yksi metropolialue.

Tutki ja arvioi, paljonko rahaa parhaaseen segmenttiin vaikuttaminen vaatii eri aluerajauksilla. Supista maantieellista aluetta, kunnes budjetti riittää saamaan toistoja tyypillisillä mediahinnoilla. Mainosjärjestelmät, kuten Meta ja LinkedIn, antavat arvioita yleisöjen koosta, vaikka et heti käynnistäisikään mainontaa.

Case: Custobar

Custobar on Suomessa kehitetty asiakasdata- ja markkinoinnin automaatiojärjestelmä. Kotimarkkinalla sitä suosivat erityisesti verkko- ja kivijalkakauppaa käyvät yritykset. (Hopkins on Custobarin yhteistyökumppani ja Custobar on Hopkinsin asiakas.)

Kansainvälistyminen on ollut tekeillä jo pidempään, mutta vauhtia on rajoittanut se tyypillinen tekijä: budjetti.

Custobar halusi kuitenkin ottaa kaiken irti budjetistaan ja keskitti voimansa sekä maantieteellisesti että segmentin avulla:

Custobar oli kehittänyt integraation saksankielisissä maissa suosittuun Shopwareen ja sillä oli jo asiakkaina tyytyväisiä Shopware-käyttäjiä.

Saksankielisten maiden Shopware-käyttäjät oli se yleisö, johon Custobar laittoi paukkunsa yhteistyössä Hopkinsin kanssa.

Tämä voimien keskitys on kohtuullisessa ajassa kasvattanut Saksan myyntiputken kolminkertaiseksi sekä tuonut tavoiteltuja inbound-liidejä ja erityisen arvokkaita jälleenmyyjäkumppaneita, jotka rakentavat Shopware-verkkokauppoja asiakkailleen.

Tarvitsetko suunnittelu- tai toteutustukea kansainväliseen digimarkkinointiin? Ota yhteyttä ja suunnittele kanssamme teidän budjetillenne sopiva yleisö.

Artikkelit samasta aiheesta

B2B-mainonnan 95-5-sääntö

B2B-markkinoijan ei kannata yrittää herättää ostohalua taktisella mainonnalla, kun toimitaan vakiintuneessa kategoriassa. Sen sijaan, mainonnan tulee auttaa heitä muistamaan brändisi silloin, kun ostaminen tulee ajankohtaiseksi.

3. osapuolen evästeiden hidas kuolema

Google on ilmoittanut, että tulevaisuudessa Chromen käyttäjät pääsevät valitsemaan, sallivatko he näiden evästeiden käytön selaimessaan. Tämä artikkeli kertoo, mitä kannattaa tehdä jo ennen tuota tapahtumakulkua.

Kiinnostuitko tästä aiheesta?

Soita meille 020 788 8120 tai täytä alla oleva lomake niin jatketaan juttua!