Google Ads -mainonta palveluna
Vastaa hakukysyntään. Hyödynnä hakukäyttäytymiseen perustuvia kohdennuksia muissakin mainosmuodoissa. Rakenna Google Adsin avulla monikanavainen markkinointikone.
Google Ads on digimarkkinoinnin tärkein mainosjärjestelmä
Google Ads yhdistää erinomaisen tavoittavuuden järkeviin mediahintoihin.
Mainosjärjestelmänä se auttaa saavuttamaan useita erilaisia markkinoinnin osatavoitteita:
- kysyntään vastaaminen hakutuloksissa ja sitä kautta suora myynti tai liidien hankinta
- ostopreferenssin luominen tavoittamalla tunnistetut tai sitoutuneet ihmiset uudelleen
- tunnettuuden kasvattaminen display- ja videomainonnalla sekä artikkelien levittämisellä.

Hopkinsin Google ads -mainonnassa painottuvat
Mainonnan laatu
Kun annat ihmisille hyviä kokemuksia mainoksistasi, he palkitsevat yrityksesi ostokäyttäytymisellään. Tämä tarkoittaa esimerkiksi hyvin kirjoitettuja mainostekstejä, huolella valittuja mainosten laskeutumissivuja ja kiinnostuksiin perustuvaa kohdentamista.
Avoin toimintamalli
Uskomme avoimeen ja läpinäkyvään toimintaan. Sinä omistat mainostilisi ja kaiken sen yhteyteen rakennetun infran, kuten dashboard-raportit. Keskustelemme yhdessä avoimesti mainonnan tuloksista ja kehitystarpeista sekä liiketoiminnan haasteista yhteisissä suunnittelupalavereissa.
Kokonaisuuden optimointi
Sen sijaan, että vain osaoptimoisimme laput silmillä pelkkää hakusanamainontaa, haluamme rakentaa sinulle monikanavaisen, parhaiten tuloksia tuovan markkinointikoneen. Jos tämä tarkoittaisi joskus esimerkiksi budjetin siirtämistä hakusanamainonnasta YouTubeen tai vaikkapa kokonaan toiseen mainosjärjestelmään, niin tehdään.
feed-osaaminen
Tiesitkö, että on olemassa termi “feediseksuaali”? Se on Hopkinsin työntekijän kuvaus itsestään. Kun syötteesi kaipaavat siistimistä tai järjestelemistä mainonnan käyttöön, me olemme aina valmiita auttamaan.
Tuota hyviä kokemuksia kohderyhmällesi, optimoi kokonaisuutta, automatisoi syötteillä mahdollisuuksien mukaan ja keskustele avoimesti liiketoiminnan haasteista. Näin voitat Google Ads -mainonnassa.
Google Ads -mainonnan palvelut
Google Ads -mainonta on tärkein yksittäinen palvelualueemme. Voimme auttaa sinun yritystäsi usealla eri mallilla.

Google Ads -auditointi
Auditointi auttaa kohdistamaan mainonnan budjetin oikein sekä arvioimaan nykyisen tekemisen kehitystarpeet. Auditoinnin pohjalta saat priorisoidun kehityssuunnitelman mainonnan kehittämiseksi.

Jatkuva mainonnan kehittäminen
Suurin osa Google Ads -asiakkaistamme haluaa ulkoistaa mainonnan hallinnan ja kehittämisen meille. Optimoimme mainontaa säännöllisesti ja esitämme suosituksia isompien kokonaisuuksien kehittämiseksi yhteisissä palavereissamme.

SParraus
Sparraamme inhouse-tiimiäsi Google Ads -mainonnan kehittämisessä sekä strategisella että taktisella tasolla. Asiantuntijamme tekevät mainontaa myös itse kädet savessa, joten neuvomme ovat aina konkreettisia ja omakohtaisesti testattuja. Sparrauksen kautta saat käyttöön beta-ominaisuuksia, Googlen laadukkaan toimistotuen ja pääsyn maksuttomien International Growth -palveluiden piiriin.

Automaatiot ja feed-kehitys
Autamme sinua automatisoimaan esimerkiksi verkkokaupan tuotteiden mainonnan tuotesyötteiden avulla. Myös laajat rekrymarkkinoinnin automaatiot ovat meille tuttuja. Samoin erilaiset buustausautomaatiot, jotka käynnistävät suuren joukon operaatioita parilla klikkauksella – esimerkiksi tietyn myymälän tai liiketoimintayksikön lähiseudulle.
Asiakkaiden kokemuksia
Valitsimme Hopkinsin vahvojen suositusten perusteella kumppaniksemme SEO/SEM-alueella. Emme ole katuneet.
Karri Hautanen, Technopolis Holding Plc
Meidän tuotefeedien kehittäminen, feedityökalun käyttöönotto ja käyttökoulutus menivät meidän odotusten mukaisesti Hopkinsin asiantuntijoiden toimesta. Olemme oikein tyytyväisiä heiltä saatuun apuun ja ammattitaitoon, joiden avulla feediemme rakenne saatiin selkeytettyä ja yhdenmukaistettua sekä niiden laatua huomattavasti parannettua.
Lauri Rosenius, Varusteleka Oy
Yhteistyö Hopkinsin kanssa on sujunut erittäin hyvin ja arvostamme erityisesti Hopkinsin tuomia uusia ideoita ja jatkuvaa sparrausta in-house tekemisessä.
Johanna Bussman-Laalo, Ifolor

FCG sai 344 % enemmän ilmoittautumisia koulutuksiinsa, kun se tavoitteellisti digimarkkinointiaan
FCG:n ja Hopkinsin yhteistyössä strategia lyö kättä käytännön kanssa.

Zoner lisäsi älyä Google-mainontaan ja sai 118 % enemmän kauppoja
Zoner halusi tuplata ostotapahtumien määrän vuonna 2019 mutta alentaa samalla asiakashankintahintaa. Yhdelle Suomen suurimmista hosting-yrityksistä Google-mainonta oli tärkeä keino saavuttaa tavoitteet.

Sorcolor otti koneoppimisen Google-mainonnan lähtökohdaksi ja sai 44 % enemmän liidejä jo samana kuukautena
Suomen suurimmalle maalausyritykselle Google Ads -mainonta on merkittävä yksittäinen liidien lähde.
Sorcolor otti hakusanamainontaan uuden lähestymistavan huhtikuussa 2020. Mainontaa alkoi silloin optimoida Hopkins, jonka valitsema lähestymistapa tuotti 44 % enemmän liidejä jo saman kuukauden aikana.
Google Ads on muutakin kuin hakusanamainontaa
Suurimpia Google Ads -virheitä on käyttää sitä pelkkään hakusanamainontaan. Käyttämällä muitakin mainostyyppejä saat kaiken irti Googlen rikkaista, hakukäyttäytymiseen pohjautuvista kohdennustavoista.
Display-mainonta
Google Display Network sisältää valtavan määrän sivustoja ja sovelluksia. Tavoitat sitä kautta lähes kaikki Internetin käyttäjät järkevin mediahinnoin.
Google Shopping
Google Shopping on verkkokaupoille tarkoitettua visuaalisempaa tuotemainontaa. Voit käyttää sitä sekä haussa että displayssa.
Videomainonta
Tärkein videomainonnan mainospaikka on YouTube. Siellä voit kohdentaa mainokset myös käyttäjien Google-hakujen avulla. Lisäksi voit mainostaa videoilla suuressa joukossa sivustoja ja sovelluksia.
Discovery
Discovery-mainokset näkyvät Gmailissa sekä YouTube- ja Google-sovellusten uutissyötteessä. Näiden mainosten iso etu on se, että voit kohdentaa niitä tarkan Google-hakukäyttäytymisen perusteella.
Performance Max
Koneoppimiseen perustuva Performance Max optimoi sinulle tuloksia parhaaseen hintaan. Se hyödyntää kaikkia Google Adsin mainospaikkoja.
Sovellusmainonta
Hanki lataajia sovelluksellesi koneoppivalla ja monikanavaisella mainonnalla. Vielä parempi on optimoida mainontaa sovelluksen sisällä tapahtuvia ostoja tai toimintoja tavoitellen.
Ota yhteyttä
Soita 020 788 8120 tai täytä alla oleva lomake ja kerro, kuinka voimme auttaa sinua!Asiantuntijamme kirjoittavat
Google Ad Grants: järjestöille 10 000 $/kk hakusanamainontaan
Google Ad Grants -ohjelma tarjoaa yleishyödyllisille yhdistyksille ilmaista hakusanamainontaa 10 000 dollarilla kuukaudessa.
Google Shopping pähkinänkuoressa
Tätä lukiessasi olet jo todennäköisesti kuullut, että Google Shopping on rantautunut Suomeen. Tämä teksti on kuitenkin todennäköisesti yksinkertaisin johdatus aiheeseen.
Facebook-mainonta vai Google Ads? Näin valitset oikein!
Pitäisikö yrityksesi investoida Facebook-mainontaan vai Google Ads -mainontaan? Vai molempiin? Lue tämä artikkeli, niin tiedät mitä sinun pitää tehdä! Valinta hakusanamainonnan ja Facebook-mainonnan välillä tuntuu usein hankalalta: toiset vannovat hakusanamainonnan
Google Ads -mainonta ja ammattilaisten salaisuudet: 11 tapaa päihittää kilpailijat
Google Ads -mainonta on tehokas tapa lisätä myyntiä – kunhan tunnet kaikki kikat. Mainosjärjestelmä sisältää useita vähän tunnettuja mahdollisuuksia, joiden avulla viet voiton kilpailijoistasi. Kokeile seuraavia ideoita ja vie mainostilisi
Hakusanamainonta vai hakukoneoptimointi – näin valitset oikein!
Haluatko saada enemmän asiakkaita Googlesta? Siihen on kaksi vaihtoehtoa: hakukoneoptimointi hakusanamainonta. Mutta kumpi näistä on oikea valinta sinun yrityksellesi? Vai tarvitsetko molempia?
5 tapaa mainostaa pientä verkkokauppaa – näin saat lisää asiakkaita!
Verkkokaupan mainostaminen on nopein tapa lisätä myyntiä. Tämän blogipostauksen luettuasi osaat mainostaa verkkokauppaasi oikeissa kanavissa!